keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Maa valkoisena

Kun vihdoin tuli lunta vähän maahan, tuli innostus lähteä ulos kuvaamaankin. :)
Muutamia kuvia tuli napsittua veljien kanssa ulkoillessa, hirveästi en jaksanut kuvia jälkikäteen muokkailla, enkä siihen hirveästi tarvettakaan nähnyt :)





perjantai 25. joulukuuta 2015

Kahdeskymmenesneljäs luukku

Ensimmäiset 5 jouluani

Ensimmäisenä jouluna ikää oli 1kk :)
 Toista joulua vietettiin myös kotona :)
Kolmantena jouluna alkoi ymmärtämään jo vähän enemmän lahjojen päälle. Ja kaikki piti saada samaan aikaan päälle :D
 Joka joulu uusi mekko päällä ;) Tykkään meidän perinteestä viettää joulu ihan vaan kotosalla ja omalla porukalla :)
Sitten jännitettiinkin taas, millaisia paketteja tulee saamaan :) Seuraavana jouluna lahjat jaettiinkin sitten ensimmäisen veljen kanssa :)



Joulu on ovella!

Mitä lähti lahjaksi?

Eli lyhkäisesti mit tuli itse laitettua paketteihin. Pieniä paketteja, mutta tärkeintä on se muistaminen ;)
Saippuaa ja käsienhoitosetti
















Buzz! S:n laatikonkätköistä ja muutama ps2 peli :)
Käsienhoitosetti ja lumiukkosoppaa (ohje: 23. luukku)
Kavereille enkeli-kirjanmerkit :)
S:lle pieni pulmapeli ja rannekello :)
Kaikki tuntui olevan tyytyväisiä lahjoihinsa, joten minäkin olen.
Mukavia tapaninpäivää ja välipäiviä!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kahdeskymmeneskolmas luukku

Lumiukkosoppa -annoslahjat

Tarvitset:
            • Maitojauhetta
            • Kaakaojauhetta
            • Sokeria
            • Suklaata/suklaanappeja
            • vaahtokarkkeja


Itse käytin ikean maustepurkkeja. Käyttämäni määrät suluissa ohjeessa. :)
Suppilo on hyvä apu!
Yksi purkki sekoitetaan isoon mukilliseen kuumaa vettä.
Aloita laittamalla maitojauhe (50ml) purkkiin.
 Seuraavaksi laita päälle kaakaojauhe (50ml). Ravista purkkia varovasti, jotta kaakao tasoittuu, muttei sekoitu maitoj. kanssa.
 Lisää sokeria (25ml)
 Rouhi suklaa tai käytä valmiita suklaahippuja. (25ml)
 Viimeisenä lisää vaahtokarkit (n. 75ml)
Sitten kansi päälle ja lahjaksi! :)


tiistai 22. joulukuuta 2015

Kahdeskymmenestoinen luukku

Joulukoriste-ideati löytyivät vähän myöhään, mutta voihan niitä jo ensi jouluksi alkaa valmistamaan. :D

Joulupallo kultaisilla paloilla

Tarvitset:
                • Pahvia
                • Joulupallo
                • Spraymaalia
                • Sakset
                • Liimaa

Aloita leikkaamalla pahvista ssattumanvarasiesti paloja, isompia ja pienempiä
Käy ulkona sprayaamassa palat molemmilta puolilta. Itse koin helpoimmaksi kun kokeilin laittaa pitkään coctail-tikkuun palat, jolloin eivät lähteneet tuulen mukana. Anna kuivua väh. 30min. 
Sitten vain pala kerrallaan liimaamaan ja sommittelemaan. Ei välttämättä kannata laittaa koko palloa täyteen paloja, mutta miksei sekään tietysti voisi olla hieno. :)

Anna kuivua hyvin. Itse laitoin vielä lopuksi glitteriä palojen reunoihin. :)

Mukavaa joulun odotusta,






maanantai 21. joulukuuta 2015

Kahdeskymmenesensimmäinen luukku

Enkeli-koriste

Helppo ohje vaikka kuuseen laitettavaksi tai kaverille lahjaksi. :)

Tarvitset:
          • Liimaa
          • Glitteriä
          • Neula&lankaa
          • Puunappeja/isoja helmiä
          • Pitsilasinalusia kahta esilaista(toinen voi olla myös ihan valkoista paperia)

Aloita leikkaamalla isosta pitsistä n. 1/3 pois. Pieni leikkaa puoliksi.
Leikkaa isosta pitsistä keskeltä vähän pois ja levitä liimaa toiseen reunaan. Pienessä palassa levitä liimaa keskelle. Itse irroitin pienestä kerrokset erilleen ja liimasin ne vähän lomittain. Liimaa isosta mekko-osa ja pienestä siivet selkään.
Liimaa puunapista pää. Paina kärkeä hieman kasaan ja liimaa nappi paikalleen.
Laita langasta ripustusnaru ja koristele glitterillä.
Sitten vain kuuseen roikkumaan. :)


Kahdeskymmenes luukku

Lumiukko-pallo

Kun ei ole lunta maassa, mistä tehdä lumiukkoja, tehdään sitten kuusen koristeiksi sellaisia ;)

Tähän nopeaan ja aikas helppoon lumiukko-palloon tarvitset:

            • Mustaa ja oranssia paperia
            • Joulupallo
            • Liimaa
            • Sakset
            • Nauhaa
            • (Glitteriä)

Aloita leikkaamalla oranssista paperista nenä, kolmio, jonka alareunassa on halkiot. Mustasta paperista silmät, suu ja napit sekä hattu. Hatun yläosaan myös halkiot, ympärille suikale mustaa paperia ja vähän päälliosaa isompi ympyrä alaosaksi. Sitten vain liimataan kasaan.
 Liimaa ensin yläosa ja reuna kiinni. Tee alaosaan yläosan kokoinen reikä ja aseta paikalleen, tarvittaessa liimaa. Tee yläosaan reikä, josta koukku mahtuu läpi.
 Sitten nenä, silmät, suu ja napit paikalleen. Myös kaulaliina kaulaan. helpoiten onnistuu, kun laittaa ensin takaa vähän kiinni ja sitten solmii ja liimaa edestä. :)


lauantai 19. joulukuuta 2015

Yhdeksästoista luukku

Maailman hienoin ruusuke


Etsimme kavereiden kannsa edullista, 20v olkanauhaa tai ruusuketta, mutta eipä löytynyt. Siispä päätin että tehdäänpä itse ;)

Alkuperäinen malli ei oikein onnistunut joten tälläinen.

Tarvitset:
          • Hakaneulan
          • Pahvia
          • Teippiä
          • Kartonkia
          • Tylliä
          • Kangasnauhaa
          • Tussi
          • Liimaa
          • Nitoja
          • Neula
          • Ompelulankaa
          • Esim. ääriviivatarroja, paljetteja, hilettä, pitsiä tms.


Aloitetaan tekstinauhoista. Ota alusta, jonka päällä kirjoitat nauhoihin ettet sotke pöytää ;) Itse kirjoitin päivämäärän ja juhlan nimen. + Leikkaa nauhan päät ja tarvittaessa sivele väritöntä kynsilakkaa tai liimaa päihin purkautumisen estämiseksi.
 Sitten rusetit. Leikkaa tyllistä n. 50x6cm pala, taita kolmeen osaan ja sido keskeltä. Itse sidoin ensin ompelulangalla ja sen jälkeen vielä kiepautin tyllin palasen ympärille.
 Liimalla paljetteja kiiinni ja annetaan kuivua hyvin.
 Sitten takaosa. Leikkaa pahvista neliö/ympyrä/jotain siltä väliltä ja laita teipillä neula kiinni. 
Leikkaa tyllistä (6cm leveää) sopivan mittaisia paloja (n.10cm) Ja kartongista alusta.
 Taita tyllinpalat puoliksi ja nido ne alustan reunoille.
 Sitten nitojalla tekstinauha kiinni.
 Keskustaan käytin ääriviivatarroja, kartonkia ja pitsi-lasinalusia. Liimataan yhteen.
 Ja keskusta liimataan alustan päälle.
Myös pohja liimataan paikalleen.
Sitten glitteriä oman maun mukaan. Itse laitoin pitsin reunoihin ja paljettejen keskustoihin. 
Viimeiseksi laitetaan rusetti paikalleen. Totesin helpoimmaksi laittaa sen langalla kiinni pitsiin ja taustan tylliin.

Ja sitten vain kiinni rintaan ja juhlimaan! ;)